Euroopan ja Suomen suurin avohakkuuala syntyi 1950 luvulla Posion ja Pudasjärven rajalla. Kyseessä ollut tila oli susivaaran palsta. Syntyneen avohakkuukuvion pinta-ala oli noin 21000 hehtaaria. Hakkuut alkoivat 1940 luvulla ja loppuivat 1960 luvun lopulla.
Susivaaran hakkuu aukeita kutsuttiin Osaran aukeiksi. Nimitys tuli silloin Metsähallituksen johdossa olleen N. A. Osaran mukaan. Todellisuudessa Osaralla ei asiaan ollut suurtakaan osuutta, koska hakkuut aloitettiin jo Osaran edeltäjän A. E. Järvisen aikana. Osaran aukeiksi nimeäminen johtui siitä, että saatiin jämerä brändi aikaiseksi. Vetosihan se kansaankin paremmin kuin Järvisen aukeat.
Aikoinaan pidettiin suurta meteliä valtion metsissä hakatuista suurista aukkohakkuista. Hakkuut aloitettiin heti sodan jälkeen 1949. Kritisointia on tapahtunut paljon, koska raju maanmuokkaus oli hankaloittanut maastossa liikkumista. Ajateltiin myös, että valtavat aukot muuttuisivat puuttomaksi tundraksi. Näin ei kumminkaan tapahtunut. Tänä päivänä siellä kasvaa tasainen ja tiheä puusto. Silmänkantamattomiin jatkuvia pääasiassa mäntymetsiä ensiharvennetaan nykyään noin kahden sadan hehtaarin vuosivauhdilla.
1950- luvulla tehtiin paljon harsinta hakkuita jolloin poimittiin joukosta mitä milloinkin tarvittiin eikä ajateltu asiaa riittävästi metsänhoidollisesta näkökulmasta. Susivaaran palsta olikin harsintahakkuiden jäljiltä kehnotuottoista ja huonolaatuista metsää, joka ei jättänyt metsänhoitajalle muuta vaihtoehtoa kuin avohakkuun ja viljelyn.
Tukkipuuta kertyi 1950- luvun avohakkuu aikana vain neljännes koko puustosta. Tästä voi päätellä kuinka huonoa puun laatu oli ennen avohakkuita. Harsinta hakkuiden jäljiltä jääneet kuuset olivat usein lahoja tyviltään ja latvoistaan. Tyviä vaivasi maannousema sieni ja latvat lahosivat, koska lumi mursi ne. Niin sanotuissa kuusirääseikössä kasvu lahoamisen ja luonnonpoistuman jälkeen oli todennäköisesti negatiivinen.
Nykyään Susivaaran metsät kasvavat huimaa neljän kuution hehtaari vauhtia. Kun ”Osaran aukeat” hakattiin, niin hakkuiden saanti oli keskimäärin noin 60 kuutiota hehtaarilta. Nykyään tämän uudistetun metsän ensiharvennuksilta saadaan jo puolet tästä, eli noin 30 kuutiota hehtaarilta myyntipuuta.
Osaran aukeilla on myös ollut vaikeammin uudistettavia alueita, joita jouduttiin istuttamaan moneen kertaan. Näitä olivat vaarojen laet. Mänty ei hankkinut uudistua niin korkealla merenpinnasta (yli 250m). Lehtikuusia jouduttiin istuttamaan mäntyjen täydentämiseksi, koska kuuset pärjäävät korkeilla paikoilla mäntyä paremmin.
Aikoinaan mediasta lähetettiin kuvaajat ikuistamaan juuri nämä käkkärä männyt, jotka kasvoivat vaarojen yllä. Kauniit ja tasaiset männyn taimikot jätettiin tietysti kuvaamatta.
”Joskus se avohakkuukin pitää tehdä”. Pitää myös ottaa huomioon asia, että Sota oli tuolloin verottanut kovasti Suomea ja rahaa tarvittiin kipeästi. Varoja tarvittiin sotakorvauksiin ja maan rakentamiseen. Piti järjestää myös töitä armeijasta kotiutuville sadoille tuhansille miehille.
Avohakkuiden jyrähtäessä käyntiin 1940 luvun lopulla ajateltiin että linnun lauluja ei enää kuulla. Toisin kumminkin kävi, sillä vanhojen avohakkuualojen eläimistö on osoittautunut erittäin monipuoliseksi. Entisten osaran aukeiden alueella on tavattu enemmän metsoja kuin ympäröivillä alueilla. Alueella on tavattu myös runsaasti hirviä, näätiä, jäniksiä, riekkoja ja teeriä. Saukkoakin on tavattu ja kalaelämäkin on ollut melko runsasta.
Metsä susivaaran palstalla on erittäin monimuotoista. Mänty on yleisin puulaji mutta alueella on paikoin tavaittavissa myös kuusta, lehtikuusta ja koivua. Pihlajaa on kasvanut paikkoihin, jotka muuten ovat uhanneet jäädä aukeiksi. Ainoastaan marjasato on vähentynyt siitä mitä se ennen avohakkuita oli.
Todennäköisintä on se, että jos avohakkuita ei olisi tehty, niin kauniin nuoren männikön tilalla olisi erittäin vajaatuottoinen ja huonolaatuinen metsä. Puuvarat olisivat todennäköisesti vain pienentyneet silloisesta keskimääräisestä 60 kuutiosta hehtaarilta.
Hakkuilla torjuttiin myös luonnonyksipuolistumiskehitys, jossa kuuset olisivat vähitellen vallanneet kasvupaikan. Muiden puiden siemenet eivät olisi enää kasvaneet maassa, koska kuusten varjot olisivat synnyttäneet paksut kuntta kerrokset. Avohakkuu oli hyvä uudistus vaihtoehto tällaisessa kunttakuusikossa, joka ei muuten pysty uudistumaan. Metsä olisi muuten vain kuollut pois vähitellen.
Media on omistanut jutulle vähän turhankin paljon aikaa ja palstatilaa. Tiedotusvälineiden keskittyminen asiaan vain kiihtyi hakkuiden päätyttyä.
Asennemuutoksia alkoi syntyä osalle kun huomattiin, että ensimmäisillä hakkuu aukoilla kasvoi jo kauniit, nuoret taimikot. Huomattiin että uudistusprojekti oli toiminut.